Täydellinen päivä

Meitin vaari - Ressi - on ollut vähän allapäin. Ihan syystäkin. Se joutui lekurille, sai monenlaista tablettia ja voidetta...ja kaulurin. Ensimmäistä kertaa elämässään. 

Rex ei ymmärrä kaulurin ideaa, ja jumiutuu paikalleen aina kaulurin osuessa johonkin. Ja sehän osuu. Siinä määrin, että äiti on nyt nimitetty Ressin henkilökohtaiseksi avustajaksi. (Esteen puuttuessa Ressi jumittuu vaikka tasaiseen maahan)

Piristääkseni kultamussukkaani vein sen aurinkoiselle lenkille. Meillä on perinteenä kävellä lyhyt lenkki, joka kulkee hetken Kirkkojärven rantaa pitkin. (Kiskolaisille: rantalenkki) Venerantaan Ressin on aina pakko päästä. Vuodenajasta riippuen joko uimaan, katsomaan kanadanhanhia tai viilettämään vapaana jäätä pitkin. 

ranta.

 Levätilanne oli mikä oli (itseäni lainatakseni: muistikuvieni mukaan pelkkä isovarpaan dippaaminen rantaveteen riittää muuttamaan pahaa-aavistamattoman uimarikokelaan punaviherpilkulliseksi öriseväksi allergiamonsteriksi) mutta uimaan se koira paineli silti. Mikä ei sinänsä ole 30 asteen helteessä ihme ollenkaan. 

Uimisen jälkeen koitin ottaa Ressistä hyvin  miehekkäitä, vanhahkon  alfauroon vaaraaa ja voimaa tihkuvia kuvia. Mutta pelätkää ja kunnioittakaa nyt sitten tota nallekarhua. Ainoa miehisyyteen viittaava karski piirre on tuo "luodinreikä" silmien välissä - mutta sekin on todellisuudessa vain pienisuuri ällöttävä vanhuudenlisä: rypäleterttua muistuttava (mutta kuitenkin vaaraton) märkivä syylä. Grauh. Huomatkaa kumminkin puun ympärillä oleva ketju. Ketjuthan on tositosi miehekkäitä, opin sen jo yläasteella 13-vuotiaiden gangstojen pukeutumista seuraamalla.

American(cockeri) alpha male? ;)

Mun vauva <3

 Me ollaan Ressin kanssa jo lähes 10 vuotta oltu the tiimi. Yhdessä ollaan koluttu (ah, niin ihanan) Kiskon metsiä, hiekkateitä ja peltojen pientareita. Luulisin, että ollaan kyläläisille tuttu näky huolimatta mun laiskuudestani lenkkeilyn suhteen.., yhtä tuttu kuin eräs paikallinen anonyymi mammasti vanhan mustan pystykorvansa kanssa on minulle. En tiedä kummankaan nimeä tai tarinaa, mutta se kaksikko on hyvin tuttu. Yhdessä ne edustavat jotain. Se nainen sen koiran kanssa. Yksinään heitä ei voi määritellä.

(Kukaan ei varmaan huomaa orastavaa ikäkriisiä? Eihei, ei omasta iästäni, vaan ikäkriisi Ressin iästä ja sairastelusta. Mitä on yksi ilman toista?)

Minä ja hän = me

 No mutta asiaan. Lenkiltä selvittyämme huuhtelin koiran (jospa siitä ei sitten tulisikaan allergiamonsteria?) ja päästin sen vapaaksi ilman kauluria. Siitä innostuneena se riekkui ja rellesti kantapäänsä tulehtuneen kovettuman auki. Paikkasin jalkaa rasvojen ja desinfiointiaineiden ja elastisten tarrasiteiden kanssa niin innokkaasti, että purettuani hoitoviettini koira ei päässyt enää kävelemään ollenkaan. Soitin sitten maailman parhaalle moniosaajalle - äidille. Ohje oli yksiselitteinen. Jos koira ei voi kävellä, on side liian tiukalla. (Luulisin, että nää on niitä asioita jotka jokaisen tulisi maalaisjärjellä ymmärtää??) Melkeen päätin turhautuneena alkaa vääntämään sitä 'äitienpystyenjaksatuupelastamaanmut' -itkua, mutta muistin viime tingassa ikäni, kokosin itseni ja aloitin koko ällöttävän homman alusta. Se on muuten tavallisen tuskallista, kun on jo käyttänyt koko vuoden 2014 hoivaviettivaraston tyhjäksi. Mutta koira sai jalkansa pakettiin ja porkkanan palkinnoksi, ja kaikki olivat lopulta onnellisia.

Koiran saatua kaipaamaansa sääliä tekemistä rentouduin ilta-auringossa ystäväni kanssa kirkkojärven uimarannalla. Jopa uskallettiin kokeilla uimista, vaikka rannassa olikin useampi kuollut kala muistuttamassa järven kohtuullisen komeista mistälie monsteripitoisuuksista. (Toistaiseksi minulle ei kuitenkaan ole kasvanut yhtään ylimääräisiä raajoja, enkä ole muuttumassa siniseksi, vihreäksi tai oranssiksi- eli järvi on okei kunnes toisin todistetaan.)

Järvelle tultaessa..

...ja sieltä lähdettäessä.

Uimakoulun jälkeen olen uinut kirkkojärvessä ehkä 5 kertaa. Tänään aloin rakastua siihen pahaseen levälätäkköön uudestaan.

Koko kesä on muutenkin mennyt kotiseutuun rakastuessa - joka päivä kesä näyttää tulevan kypsemmäksi, kauniimmaksi ja täyteläisemmäksi.. En ymmärrä, miksi koskaan halusin lähteä täältä pois.

Kuitenkaan en aio enää ottaa tavaksi haikailla vuorotellen mennyttä ja tulevaa. Aina sitä, mitä ei voi saada. Tänä vuonna aion oppia olemaan kotonani Hetkessä. En halua sitoa itseäni maisemaan, tavaraan tai taloon - olkoonkin Koti. Haluan löytää jokaisesta päivästä iloa, ehkä joistain myös surua, ja ainoastaan vain olla.  Enkä aio huolehtia huomisesta. Eihän sitä ole edes kenellekään luvattu?

Therefore don't worry about tomorrow, for tomorrow will worry about itself. Each day has enough trouble of its own.