Mitä kuuluu?

Juhannus oli ja meni. Tarkoitus oli tehdä oikeen kunnollinen juhannuspostaus täynnä iloisen aurinkoisia kuvia, mutta kun.... Ei aurinkoa. (Iloa kylläkin löytyi, kuten aina.) Joten tässä ihan pikkuinen kuvapläjäys.

Juhannusruusu jaksoi kukkia :)

Taustatietona sen verran, että juhannusperinteenä meillä on ollut sukulaisten kanssa ahtautuminen pieneen punaiseen mökkiin kirkasvetisen järven rannalle. Ei sisävessaa, keittiön hanasta tulee järvivettä. Uutuutena on ihan oikea suihku, tosin siitä saa sähköiskuja.. ;) Pappa koko komeuden on harrastusmielessä pystyttänyt - ja voisin sanoa, että kaikki parhaat muistoni ovat juurikin tuolta mökiltä. Mökkeilyn lisäksi käväisin kahtena päivänä Keuruulla Isossa Kirjassa. Oli todella mukavaa nähdä kavereita, ja olivatpa sukulaisetkin harvinaisen hyvin edustettuina..  :)

Mulla on taitava pappa :) (Huom, kaikki tämä on saatu aikaan hoitajan koulutuksella)

Normaalisti vietän ison osan mökkiajasta veneillen tai meloen - ja nauttien hiljaisuudesta. Kyllä, uskokaa tai älkää, jopa minä nautin hiljaisuudesta. Yllättävän paljon.

 Nyt tuuli ja sade estivät mun treffini Ahdin kanssa. En mä hänestä niiiin paljon pidä, vaikka aikamoinen saukko hylje joskus olenkin :)

Lähes toimiva lokkien karkottaja?

                                Korvasin sitten soutelun rauhallisilla kävelyillä hiekkateitä pitkin.

Kukkia

Oottekos muuten törmänneet uutisiin huonosta mustikkavuodesta? Toivoin mielessäni että ne kurjat ennustukset olisivat vain jotain harjoittelijatasoisen sammakkoprofessorin pessimistisiä hourailuja, mutta... Kyllä minunkin on taivuttava uskomaan, että mustikoilla ei kesällä 2014 ylenmäärin herkutella.

Onhan se tosin aivan ymmärrettävää - mustikka on pohjoisten alueiden kasvi ja tarvitsee lunta suojaksi sekä kastelemaan varvut keväällä. Tai näin minä sen ainakin ymmärsin. Puolukka puolestaan kestää kuivuutta paremmin, ja puolukkavuodesta näyttää tulevan hyvä. Jes, pääsen sittenkin marjastamaan!

Puolukka kukkii täydellä teholla...

....kun taas kaikki mustikanvarvut eivät selvinneet talvesta elossa, kukkimisesta puhumattakaan.

Tervetuloa vaan marjastajaseuraksi mulle loppukesästä. Ressi näyttää hajottaneen takajalkansa, joten ei siitä ressukasta taida enää maastomakkaraksi olla :(

Ruoka on katettu  pyöreälle, vihreälle pöydälle:)

Olen löytänyt itselleni uuden huvin - mökkikirjojen selailun. Se on todella huippupuuhaa, ja kalajuttuja taitaa löytyä ihan 70-luvulta asti :) Sukulaiset ja ystävät (jotka nyt jo kasvattavat omia lapsiaan) ovat sinne taaperoikäisinä piirrelleet avantouintejaan ja kuvailleet milloin minkäkin tavaran salaperäistä katoamista tai löytymistä. Toiset kirjoittavat rakkausrunoja, joita toiset taas heti perään parodioivat mitä mielenkiintoisimmilla tavoilla.

Täältä löytyy aarteita

Nuori runoilija Anniina 8v ei päässyt muurahaispesän ohi.

 Menneisiin vuosiin voi palata toisellakin tavalla. Mökin kaappi on täynnä vanhoja klassikoita, jotka on ajettu maanpakoon uusien dvd-versioiden tieltä. Näissä on ihan oma tunnelmansa. (Etenkin leijonakuninkaassa, johon on keskelle laulua nauhoitettu pätkä lumisadetta ja uutisia.)

Mutta kääk nyt pitänee kiirehtiä hakemaan jotain hyvää uunista. Salaista herkkua. Siitä on kyllä tulossa blogiin juttua.... luullakseni kohta. Tämä kirjoittelu nimittäin meinaa hieman kärsiä töistä. Tykkään toki tienaamisesta  työskentelystä todella paljon, mutta aivoilla on vielä vähän totuttelua noihin 4:30 herätyksiin. Noh, pikkuhiljaa :)

Pus <3

Rantaa, mässäilyä ja muistelua

Harmauden ja sateen jälkeen eilinen auringonpaiste oli todella tervetullut! Mielettömän makoisasta säästä otettiin tietysti kaikki irti - näin piiiiiiiiiiiiiitkästä aikaa rakasta ystävääni Emppua. Oli parhautta! :)

Me ei tällä kertaa noudatettu sitä tavanomaista 'Ajetaan kummatkin saloon ja mennään kahville' -kaavaa. Ehei, mepäs käytimmekin tapaamisen mahdollistamiseen lihasvoimaa. Emppu siis lähti kotoaan 30km päästä polkemaan kohti Kiskon metsiä, ja minä tulin hiki päässä naama punaisena vastaan.

 Jos lihaskunto olisi mulla edes pikkaisen siellä olemattoman yläpuolella, voisin pyöräillä niitä teitä aamusta iltaan, ihan vain suuria maalaistaloja ja kuvankauniita maisemia ihastellakseni. Autolla ajaessa ei vaan kerkeä katselemaan niin paljon ympärilleen (yritin oppia ajamisen ohessa tapahtuvan maisemien ihastelemisen autokoulussa, mutta ajo-opettajan sydän ja/tai hermot ei kestäneet... )

Perille päästyämme palkitsimme itsemme mehujäätelöillä, jonka jälkeen....kävimme kaupassa ostamassa "kunnon" jäätelöt ja litran kirsikoita. (Ettei vaan kalorit vahingossa putoaisi miinukselle sellaisen urheilusuorituksen jälkeen...) :D

Kirsikkalitran kohdattua nopean loppunsa keräsimme kokoon rantakamat ja lähdimme etsimään optimaalista rantaa, sikälimikäli niitä voi tältä seudulta löytyä. Ensimmäinen yritys: kirkkojärvi. Odotukseni eivät rehellisesti sanottuna olleet kauhean korkealla (muistikuvieni mukaan pelkkä isovarpaan dippaaminen rantaveteen riittää muuttamaan pahaa-aavistamattoman uimarikokelaan punaviherpilkulliseksi öriseväksi allergiamonsteriksi), mutta tällä kertaa vanha uimakoulujärveni yllätti positiivisesti: vesi näytti kirkkaalta ja rantakin oli puhdas.

Saimme nauttia rannasta ja järvestä ylhäisessä yksinäisyydessä - mikä olikin hyvä, sillä meidän uimatyylejä ei ihan jokaisesta uimakoulun oppikirjasta löydy: käsipohja, lankutus ja valastyylinen joukkorantautuminen (vain rantavesi oli meille tarpeeksi lämmintä..) Muutaman tunnin rusketussession jälkeen muu maailma löysi meidän piilopaikkamme, ja väistyimme suosiolla 'oikeitten' uimareiden tieltä takavasemmalle. Tämä takavasen tunnetaan tosin joissain murteissa myös kyläkaupan pakastealtaana - mutta jäätelön sijaan tällä kertaa mukaan tarttui pizza. Voi voi. :D

Pizzan jälkeen oli pakko lähteä polkemaan kolmannen kauppareissun pelossa takaisin Empulle päin. 15km matkasta taitettiin yhdessä, jonka jälkeen käännyin takaisin kotiin. Aurinko alkoi hiljaa laskea, oli kaunista ja yksinäistä. Yksinäistä hyvällä tavalla. Sellaista yksinäisyyttä, mikä saa ajattelemaan. Ja voi että kuinka makeita asioita mietin. Metsämansikoita makeampia. *

Mietin ensimmäistä ihastumista, silloin joskus varhaisteininä. Kuinka moni vielä muistaa ensimmäisen ihastuksen? Olen ihastunut elämässäni moooooooooooonta kertaa (haaveilija/romantikko kun satun olemaan), ja ihastumiset ovat yleensä hyvin lyhyitä. Eikä mikään niistä ole yltänyt suloisuudessa lähellekään ensimmäistä ihastumista. Koska silloin tuntui, että maailma oli täynnä jotain ihanaa vaaleanpunaista taikaa. Tai keijupölyä. Ihan sama :)

Nykyään ihastuminen merkitsee minulle ruusunpunaista lomaa trooppisella saarella, pakoa arjesta. Muutamaa viikkoa unelmiin upputuneena. Unelmointi on ihanaa, koska siihen ei mahdu mitään todellisuuden asettamia rajoituksia. Mielikuvituksen voima on ääretön. Hetken kuvittelen, millaista elämä voisi joskus olla:

Mentäisiinkö joskus naimisiin?
Mistä yhteinen koti, olisiko siinä graniittinen kivijalka?
Otettaisiinko pieni pörröinen koiranpentu ja kuka keksisi sille nimen?
Istutettaisiinko punaisen pihasaunan edustalle pioni vai juhannusruusu?
Millaiset rutiinit meille muodostuisi, mitä paheita meillä olisi?

Uskallettaisiinko vanheta yhdessä?

Mutta eilen pyöräillessäni yhtäkkiä muistin, että aina se pilvilinnojen maalailu ei mennyt ihan näin. Ensimmäinen ihastuminen oli erilainen. Makeampi kuin vaahtokarkit tai mansikat tai suklaa.

Silloin en haaveillut vain  höyryävästä aamukahvista,
En pastellinsävyisestä omakotitalosta,
En voikukkien täplittämän nurmikon ylle kaareutuvista ikivanhoista omenapuista.

En syksyisistä koti-illoista,
En koskaan takkatulesta,
Tai perhejuhlista, joissa puhujia on enemmän kuin kuuntelijoita.

Halusin vain, että yhtenä hetkenä koko maailma pysähtyisi.
Koko maailma, lintujen laulua lukuunottamatta.

Me seisoisimme auringonpaisteessa, hiekkatien laidassa,
katsoisimme toisiamme silmiin.

Keskustelisimme sanaakaan sanomatta,
ja jakaisimme maailman.

Ei tarvitsisi koskaan enää mennä mihinkään,
annetaan jonkun muun valloittaa maailma.

Violettien syreenien tuoksuessa
juoksisimme nauraen poikki pellon
välittämättä kenestäkään.

Sinä pysähtyisit,
virnistäen katsoisit minuun

Ja ojentaisit minulle voikukan. 

Pus<3

*PS, sori liiallisesta siirappisuudesta, en vaan voinut itelleni mitään :)

Pupu re(i)ssaa ja muuta mukavaa

Vein eilen Willoughbyn näytille lapsuudenkotiinsa. Voi pojat kun oli kaunis päivä!

Willoughbyn toivottivat tervetulleeksi lammas, vuohi, koira ja lauma kanoja. Sitten kiikutin sen viettämään päiväänsä ruhtinaallisen tilavaan karsinaan äiti- ja isäpupun naapuriin.

 Sanokaa mua tärähtäneeksi, mutta olen aivan varma että Willoughby tiesi olevansa kotona. Näin ensimmäistä kertaa ikinä sen tekevän kunnon korkeita iloloikkia - mikä onkin hassu näky kun ottaa huomioon herran ennätyksellisen heikot motoriset taidot. Sitä ei pelottanut ollenkaan oven alta kurkkiva utelias koira, vaikka Ressiä se ei siedä ollenkaan. Lisäksi se haisteli jatkuvasti seiniä - etenkin sitä, minkä takana rakas Mamma huilaili <3

 Ahdoin Willoughbylle vielä viimeistä kertaa vanhat Kenni-vainaan valjaat päälle, nyt ne eivät enää mahdu. Kävelytuokio muuttui pian paniikkikohtaustuokioksi - kuten ennenkin - mutta hei kyllä se tästä vielä lähtee sujumaan.

Tässä muutama kuva Willoughbyn seikkailureissulta :)

Hei!

Ollaanko me tavattu?

Kaiken tutkimisen/kaivamisen/remuamisen jälkeen väsytti

Takaisin kotiin päästyään Willoughby meni heti lepäämään, ja levossa sillä on koko tämäkin päivä mennyt. Hyvä vaan, ettei tarvi jatkuvasti miettiä sille tekemistä ;)

 [Jotkut varovat kanien rasittamista niiden sydärialttiuden takia - mutta jos ihan nyt maalaisjärjellä ajatellaan, niin eläimet kumminkin pyrkivät aina eloonjäämiseen eivätkä siis etsi mitään "tekosyitä" kuolemiseen. Kyllä kaniakin uskaltaa rasittaa yllättävän paljon, mutta rasituksen ei pitäisi olla jatkuvaa. Silloin joutuu se pumppu ihan oikeasti koville.]

Tänään olen hyödyntänyt puutarhatöissä sen ajan, mikä Willoughbyn paapomisesta jäi yli. Meillä on pihan perällä pieni kasvimaa, joka on ollut kesannolla mun laiskuuttani viljelemättä. Nyt väkersin kasvimaan nurkkaan pikkuriikkisen aitauksen, johon teen omia kokeilujani. (Tomaatti/paprika avomaalla yms).

Lupaan että tää näyttää paremmalta parin viikon päästä ;)

Mun oli vaan aivan pakko, koska näin  yöllä unta että keräsin pieniä porkkanoita kasvimaalta*  :)

Kyllä oli aikakin tehdä jotain kukkasten kanssa - vaikka niin kehottelin muita viherpeukalointiin täällä blogissa, on omat vauvelit aivan retuperällä. Parina viime vuotena mulla on tähän aikaan ollut vähintään tomaateissa raakileita tulossa, nyt on vasta kukkiminen aloitettu.. Heikkoa :D

Tomaatti kukkii! Jee!

Mainittakoon tässä omakehuna myös se, että tomaatintaimet ovat saaneet alkunsa itse viime kesänä kasvattamistani siemenistä.

Ja jos tomaateissa ei vielä ole raakileista tietoa, niin jossain muualla on ;)

Plus Willoughbyn ikkunan näkymät ovat parantuneet huomattavasti, kiitos liljojen (?)

Kelpais mulle kanssa!

Lopuksi vielä muistutettakoon lukioita siitä, että blogi ei ole blogi ilman.....ruokakuvia. Ahdistuin ahmimistani kekseistä siinä määrin, että määräsin itseni parin viikon "ruokavalion monipuolestamiskuurille" - eli arki ojennukseen, ei kukaan elä pelkillä kekseillä ja lihapullilla! Tässä tämän päivän aterioita :)

Hyvää

Superhyvää

Tuleeko nälkä?




*

Omalta maalta joskus 2011 :)

Pus <3

Gaudeamus igitur - so let us rejoice

Hei!

Blogissa on ollut hiukkasen hiljaista - pahoittelut siitä. Kiirettä on pitänyt enemmän kuin koko vuotena, hehheh.. (Tossa eilen mietiskelin itsekseni ikätovereitani: Useimmat opiskelevat ja/tai käyvät töissä, monet seurustelevat, yhä suurempi osa asuu omillaan, muutama suunnittelee häitä ja murto-osa hankkii omia penskoja. Ja sitten on minä, minäpä rakennan pahvilaatikoista Nalle Puh -maailmaa. Niin.)

Mutta mitä kiireitä?

 Jyväskylän pääsykoe ja sitä edeltänyt + seurannut "harmillinen" jumittaminen mökillä kera isovanhempien, jäätelön, hömppälehtien ja ensimmäisten helteiden. 

Helsingin pääsykoe, aka miniloma. Vuodatin sydänvereni ilmeisesti hieman turhankin täydellisesti Jyväskylän koepaperille, kun Helsingissä oli aivan hälläväliä meininki päällä :D Valmistauduin koetilanteeseen henkisesti mm shoppailemalla, mansikoita napostelemalla, turistinähtävyyksiä katselemalla, sekä mielenkiintoisia ihmisiä tapaamalla. Eli bangladeshilaisia turisteja ja helsinkiläisiä puistojuoppoja. Hyvin tultiin toimeen keskenämme!

Siivoaminen ja yleinen älytön ressaaminen + huonotuulisuus ---> selvästi oli siis juhlat tuloillaan. Siis kyllä, sikälimikäli et vielä tiennyt: syyttömien puolustaja, heikkojen suojelija-- ja muutenkin mukiinmenevä  homo universalis pikkuveljeni pääsi ylioppilaaksi! Tai joutui. Me muut ainakin jouduttiin, sen verran oli hermot kireellä tässä muutaman kuukauden viikon ajan. Ja mikä parasta, juhlat olivat kaksipäiväiset. Jee.

..No eivaan, jos totta puhutaan niin mulla oli aivan mahtihieno onnentäyteinen viikonloppu.

  Tässä vähän kertausta juhlista :) 

Lukiolta

Lauantai aloitettiin koululta. Joonas meni koululle etukäteen, me muut tultiin myöhässä myöhemmin.  Juhlan ohjelmat toimivat pääsylippuina, ja tottakai ne hävisivät kuin tuhka tuuleen juuri ennen lähtöä. Hirveessä hiessä juostiin rappusia ylös ja alas hetken aikaa, kunnes aikataulu ei kestänyt enää yhtään venyttämistä. Lukiolle päästiin ennätysajassa ja jouduttiin ihan takariviin istumaan. Mutta hei, siinä vaiheessa ketään ei enää kiinnostanut tarkistaa oliko meillä liput vai ei! ;) Kerrankin toilailu kannatti. Tosin odottamani gaudeamus igiturin harras veisaaminen ei oikein tahtonut ilman sanoja onnistua - sanallisen hortoilun (ja kaatuilunkin) puolelle meni. 

Kotona alettiin kantaa tavaraa pöytään ja odottaa vieraita. Eikä tarvinnut kauaa odotella, niin juhlat olivat täydessä vauhdissa. 

Viksu poika ja ylpeä isoisä - komiat pärjää aina, niinhän ne sanoo!

omnomnom ja sillee

iskän savustama maaaailman paras lohi!

äitin, tädin ja pappan tekemät kakut :)

Vilpolasta meinasi tulla turhankin vilpoinen ruokapaikka auringon antaessa odottaa itseään, mutta kyllä siellä onneksi lopulta jotenkin tarkeni syödä :)

vilpola styled by helsingin mummi 

Mukeloita varten vietiin vierashuoneeseen kaikkea pientä, mutta kyllä se herra Willoughby vaan vei kaikista puuhakirjoista (ihan oletetusti) voiton. 

B & E koeajamassa leikkihuonetta

Oli ruokaa, oli naurua, oli ruusuja ja onnittelukortteja - sekä yksi iloinen ylioppilas.

 Illalla ajoin vielä pikkuserkkuni juhliin Tammelaan. Siellä myöskin oli hyvä tunnelma - kauniita ihmisiä kauniissa ympäristössä, eikä varmasti kukaan muistanut arkisia huoliaan :) (Paitsi mua harmitti että en ottanut kameraa!) 

Ja niin meni ensimmäinen päivä. 

Toinen päivä alkoi tiskien selvittelyllä ja pöydän kunnostamisella. Musta tehtiin lihapullien paistaja. Tein laatutarkastuksia sen verran tiuhaan, että nyt maistuu salaatti taas muutaman viikon ajan.. Kerran jätin paistopisteen oman onnensa nojaan ja menin puuhailemaan omiani. Tuli sitten saatua niitä kuuluisia kokkareita. Keskittymisvaikeuksia, häh? No, en jätä uudestaan :) Ensimmäisten vieraitten tullessa olin vielä meikitön ja sukkahousuton, mutta pullat oli valmiita ajallaan :D

Sunnuntain kulku (ja ikäjakauma) oli hyvin erilainen kuin lauantain. Lapsia oli moninkertaisesti enemmän, ja Willoughby sai kaipaamaansa kesyttämisterapiaa sekä harjoitteli halipupuna olemista. (Tosi hyvin meni!) 

Kahvittelun jälkeen juhlaväki vaihtoi vaatteensa rennompiin ja suuntasi mökille uimaan, saunomaan, pelaamaan ja muuten vaan vaihtamaan kuulumisia. Jopa itse aurinko suvaitsi lämmittää juhlaväen päivää. 

Kauniita naisia

Etsi ylioppilas ;)

Tunnit kuluivat ja päivä vaihtui alkuiltaan ja iltaan - mutta peli ei katkennut, eikä aurinko lakannut paistamasta.

Mun osaltani juhlinta sai äkillisen päätöksen, kun muistin yhtäkkiä unohtaneeni hakea koiran koirahotellista - hups vaan. Siltä seisomalta hyppäsin autoon ja ajoin mussukkaani pelastamaan uikkarit päällä ja kengät vain puoliksi jaloissa (vai jalat kengissä? pahuksen vaikea suomi!). Onneksi hoitopaikassa ymmärrettiin, ja koira oli huippukondiksessa - lenkitettynä ja ruokittuna. Jes! 

Kotona jaksoin vain vaivoin raahautua sänkyyn. Mökillä sen sijaan jatkui makkaroitten ja lättyjen paistaminen -kera tarinoinnin- yöhön asti.

 Maanantaina juhlista muistutti väsymys, ruusukimput ja tiskivuori.

                             Paljon onnea kaikille uusille ylioppilaille, etenkin tuolle omalle! <3

PS. Jos mun turinointiini tulee taas hämäriä taukoja, niin huolestumisen sattuessa mun kuulumiset voi helpommin löytää instagramista nimellä vainanskujuttuja ;)

Pus <3