Olen elänyt 20 vuotta. Siinä ajassa olen oppinut yhtä sun toista, mutta yhteen asiaan törmään uudestaan ja uudestaan. Nimittäin siihen, että joskus kannattaisi ihan suosiolla pitää suu kiinni ja mölyt mahassa. Tämäkin saattaa olla sellainen tilanne, mutta... oppiminen taitaa olla vielä kesken ;)
Ranskan terrori-isku 7.1. Pilakuvien takia. Pilakuvien. Takia. Ihmisiä. Kuoli.
Teko oli kauhistuttava.
Voisin kehottaa muistamaan, että iskujen tekijät ovat radikaaleja (kuuluvat pieneen, vaaralliseen vähemmistöön) eivätkä millään lailla edusta maailman muslimiväestöä. Olen samaa mieltä. Mutta koska tämä on jo sanottu moooonta kertaa, haluan sanoa jotain muuta.
Jos olet jonkinlaiseen ääriryhmään kuuluva ihmisyksilö, niin mieti näitä asioita loogisesti.
Iskun tekijät, radikaalit muslimit, uskovat ymmärtääkseni mm seuraaviin asoihin: On yksi, kaikkivaltias jumala Allah joka on luonut maailman. Muhammed on yksi hänen profeetoistansa. Muhammed sai ilmestyksen. Tämä ilmestys on pyhän kirjan eli koraanin perusta. Muhammed on siis muslimeille tärkeä hahmo, jota tulisi kunnioittaa.
Minun logiikkani mukaan jumala, joka pystyy luomaa maailman (ja tekemään mitä jumalat nyt ikinä tekevätkään), pystyy kyllä puolustamaan itse omaa kunniaansa tai profeettansa kunniaa. On naurettava ajatus, että jumala olisi niin heikko että ihmisten tulisi puolustaa tätä. Eikö jumalan puolustaminen osoita epäluottamusta joko jumalan kykyihin tai halukkuuteen taistella kunniansa puolesta. Niin. Ehkä jumala ei välitä? Miksi muslimien sitten pitäisi? En halua olla epäkunnioittava ketään kohtaan, heitän vain ilmoille ajatuksen, joka itselleni tuli ensimmäiseksi mieleen. (Jos nämä radikalistit loukkaantuivatkin pilakuvista itse -eivätkä Allahin puolesta- niin halooo. Joskus on hyvä nauraa omalle itselleen. Ei pitäisi olla kyse elämästä ja kuolemasta.)
Nyt päästään varsinaiseen pointtiin:
Minun lisäkseni tuhannet muut suomalaiset ovat avanneet sanaiset arkkunsa. Paljon on asiallista kommentointia, surunvalitteluita, lohdutuksen sanoja ja rakentavia ehdotuksia. Mutta seassa on myös surullinen määrä vihapuhetta.
Suru on ok. Suru kuuluu tällaiseen tilanteeseen. Mutta suuri suru muuttuu hyvin helposti vihaksi. Viha ja katkeruus eivät koskaan ole ok.
En ole mikään Äiti Teresa. Jos omia läheisiäni kuolisi samankaltaisessa iskussa, olisin äärettömän vihainen. Joskus vihan tunteminen on väistämätöntä. Mutta haluan sitoutua aina, tilanteessa kuin tilanteessa, pyrkimään pois vihasta. Viha on väärin. Ei murhaajaa kohtaan (hän ansaitsee vihan), mutta maailmaa kohtaan. Tulevaisuutta kohtaan. Meidän lapsiamme kohtaan. Niin kauan kuin annamme vihan ja katkeruuden pysyä meissä, maailmassa ei voi olla rauhaa.
Juuri tällaiset terrori-iskut johtuvat vihasta. Viha johtaa kostoon. Esimerkiksi Keski-Afrikan tasavallassa on juuri tällainen tilanne. Eri väestöryhmät kostavat toisilleen väkivallan väkivallalla, ja jokaisen uuden iskun myötä unelma rauhasta näyttää kaukaisemmalta. Rauhaa ei voi saavuttaa, ellei toinen osapuoli "häviä", eli jätä kärsimäänsä pahaa kostamatta. Koston tilalle on tultava anteeksianto. Vaikka se sattuu ensin. Ja hiljaa, ajan kuluessa, haavat umpeutuvat, kipu vähenee, opimme tuntemaan toisemme.....ja rakkaus alkaa syntyä keskellemme.
Maailmassa, joka on täynnä vihaa ja kipua, rakkaus voi näyttää liian heikolta voimalta pystyäkseen muuttamaan mitään. Kuitenkin rakkaus on ainoa kestävä ratkaisu. Älä vihaa muslimia. Rakasta hänet lähimmäiseksesi.
pus <3
